Close

2 kesäkuun, 2019

Sisustussuunnittelu Kirkkonummi | Afrikkalaisia viboja sisustuksessa

KaisaKallatsaSisustussuunnittelija

Tämän Kirkkonummella sijaitsevan asiakaskohteen sisustuksessa on afrikkalaisia viboja, jotka toteutettiin matkoilta tuoduilla kauniilla kankailla.

Asiakkaani otti minuun yhteyttä ja kertoi, että lapset olivat lentäneet pesästä ja nyt olisi hyvä hetki kodin pintaremontille sekä uudelleenkalustamiselle. Hän toivoi, että kodin uudistamisesta tehtäisiin kattava sisustussuunnitelma, jota hän voisi toteuttaa pikkuhiljaa pala kerrallaan.

afrikkalaisia viboja

Toiveena oli myös, että alakerran yleisilme pysyy skandinaavisen vaaleana ja pelkistettynä, mutta yläkertaa piristettäisiin väripilkuilla. Alkukartoituksessa tuli ilmi, että hänellä on Afrikasta tuotuja upeita ja värikkäitä puuvillakankaita. Saimme heti idean, että niistä tehdään energisoivat väripilkut yläkerran makuuhuoneisiin. Ne sopisivat upeasti olemassa oleviin afrikkalaisiin tauluihin, joita oli eri puolella huoneistoa.

Yläkerrassa sijaitsevan työhuoneen seinään asennettiin nestemäinen kangastapetti, joka yhdistyy väreiltään muihin väripilkkuihin. Nestemäinen kangastapetti paransi myös kaikuvan työhuoneen akustiikkaa yhdessä muiden tekstiilien kanssa.

Muilta osin yleisilme pidettiin hyvin vaaleana ja eleettömänä. Seinät maalattiin harmaan eri sävyillä ja parkettilattia hiottiin.

Asiakkaallani on myös nojatuoli, jolla on tunnearvoa ja tuoli sai uuden elämän verhoilukankaan uudistamisen myötä.

Suunnitellessasi sisustuksen uusimista kannattaa miettiä onko kaapeissa jo ennestään kauniita ja persoonallisia aarteita, jotka haluat tuoda osaksi sisustusta. Persoonallisilla elementeillä teet kodistasi uniikin.

Kankaat ovat upeita matkamuistoja ja niiden käyttämisessä on vain mielikuvitus rajana. Tämän kohteen muutos todistaa jälleen kerran, että värit tekevät hyvää. Ne tuovat energiaa, iloa ja persoonallisuutta. Kannattaa kokeilla esimerkiksi irtotekstiileillä tai tauluilla minkälainen vaikutus väreillä on tilan tunnelmaan.

afrikkalaisia viboja sisustuksessa
afrikkalaisia viboja sisustuksessa

Afrikkalaisia viboja sisustuksessa

afrikkalaisia viboja sisustuksessa
Eläväpintainen nestemäinen kangastapetti.
afrikkalaisia viboja sisustuksessa
Nojatuoli uudelleenverhoiltiin.
afrikkalaisia viboja sisustuksessa
afrikkalaisia viboja sisustuksessa
Hillitty mikrosementti keittiön välitilassa.

Asiakkaani remontti on nyt toteutettu sisustussuunnitelman mukaisesti, mutta kalustamista voi jatkaa pikkuhiljaa omaa tahtia.

Kaipaatko sinä afrikkalaisia viboja tai jotain muuta persoonallista otetta sisustukseen?

Lisätietoja

Lisätietoja sisustussuunnittelun osa-alueista löydät palvelut-sivulta. Niistä voi koota juuri projektiisi sopivan kokonaisuuden.

Sisustussuunnittelun hinnoittelusta löydät lisätietoja täältä.

Olen suunnitellut lukuisia erilaisia kohteita ja porfolioni on esillä esimerkiksi Pinterestissä. Klikkaa tästä ja pääset näkemään kuvia erilaisista toteutuksista.

Ota yhteyttä, jos kaipaat apua tila- tai sisustussuunnitteluun.

Sisustussuunnittelija Kaisa Kallatsa | Sisustussuunnittelu | Helsinki | Espoo | Vantaa | Uusimaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *