Close

30 marraskuun, 2022

Blogi | Case: Musiikkistudio ja toimitilat

KaisaKallatsaSisustussuunnittelija
Sisustussuunnittelija Kaisa Kallatsa

Asiakasyritykseni kasvaa voimakkaasti ja heille tuli tarve uusille toimitiloille. Pääsin mukaan projektiin jo ihan alkumetreillä miettimään uuden toimiston reunaehtoja. Henkilökunta pääsi myös sanomaan oman mielipiteensä ja esittämään toiveensa. Niiden pohjalta koostin uuden toimitilan konseptin ja sopivien toimitilojen kartoitus aloitettiin Helsingissä. Sopivan tilan löydyttyä alkoi varsinainen tila- ja sisustussuunnittelu. Samalla tehtiin myös kattava remonttisuunnitelma.

Yrityksen toimialaan liittyy olennaisena osana musiikki. Musiikin tekemiselle tuli järjestää hyvät puitteet ja musiikkistudio tulisi toimimaan toimitilojen sydämenä. Studion yksi tärkeimmistä asioista oli akustiikkaan liittyvät asiat ja niihin panostettiin tilan remontissa.

Muita tiloja ovat avoin ja muuntautuva toimistotila sekä lounge, jossa voi kokoontua isommallakin joukolla erilaisiin tapahtumiin. Avoimen tilan lisäksi kokonaisuuteen kuuluu erikokoiset neuvottelutilat ja ”focus spacet”, joihin voi vetäytyä tekemään keskittymistä vaativaa työtä.

Toiveena oli, että tiloihin tuodaan reippaasti näkyviin yrityksen identiteetti ja värimaailma. Lisäksi toivottiin, että tunnelma on rento, kutsuva, kodinomainen, boheemi ja inspiroiva. Sisustuksessa hyödynnettiin olemassa olevia kalusteita mahdollisimman paljon ja uudet kalusteet sovitettiin yrityksen tyyliin sopivaksi.

Tämä oli ehdottomasti yksi vuoden inspiroivimmista projekteista, oli ilo olla mukana.

Tässä muutamia kuvia lopputuloksesta.

Musiikkistudion rimaseinä kätkee sisäänsä akustiikkapaneelit.
Sisustussuunnittelija Kaisa Kallatsa
Lounge
Sisustussuunnittelija Kaisa Kallatsa
Sisustussuunnittelija Kaisa Kallatsa
Yrityksen identiteetti tuotiin näyttävästi esille tapetilla.
Sisustussuunnittelija Kaisa Kallatsa
Kalustuksessa yhdistettiin vanhaa ja uutta.
Musiikkistudio
Musiikkistudio
Sisustussuunnittelija Kaisa Kallatsa

Ota yhteyttä, jos tarvitset apua yrityksesi toimitilojen tila- ja sisustussuunnittelussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.