Close

joulukuu 26, 2017

Blogi | Sisustussuunnitelman sisältö

Sisustussuunnittelija

”Design is thinking made visual.” – Saul Bass

Sisustussuunnittelu

3D-kuva

Sisustussuunnittelijan yksi tärkeimmistä tehtävistä on kuvata visionsa selkeästi ja ymmärrettävästi asiakkaalle sekä vision toteuttajille. Sisustussuunnittelu-sivullani on mainittu yleisimmät tavat dokumentoida sisustussuunnitelman lopputulokset, mutta haluan avata aihetta hieman lisää.

Suunnittelijoilla voi olla omia persoonallisia tapoja kuvata visionsa ja kerron tässä postauksessa oman tapani.

Sisustussuunnitelman dokumentointi tehdään kunkin projektin laajuuteen sopivalla tasolla.  Mietin aina kenelle ja mitä varten suunnitelma tehdään. Suunnitelman käyttäjiä voivat olla asiakkaan lisäksi remontti- tai rakennusurakoitsijat, puuseppä, keittiötoimittaja jne.

Mietin dokumentoinnin tarpeet tarjousta tehdessäni ja listaan suunnitelman lopputuloksena syntyvät piirustukset tarjoukseen.

Sisustussuunnitelman sisältö

Pohjapiirustus

Pohjapiirustus

Pohjapiirustus on suunnittelijan perustyökalu ja sisustussuunnittelu lähtee liikkeelle kohteen olemassa olevasta pohjapiirustuksesta. Suunnitteluprosessin aikana pohjapiirustusta lähdetään ”jalostamaan” tulevilla muutoksilla. Piirustukseen merkitään purettavat asiat ja vastaavasti uudet seinärakenteet, kiintokalusteet, valaisinten paikat jne. Jos projekti sisältää irtokalusteiden suunnittelua, niin nekin merkitään pohjapiirustukseen. Pohjapiirustuksen avulla projektin kokonaisuus on helppo hahmottaa.

3D-kuvat

3D-mallinnus tuo lisäsyvyyttä suunnitelmaan ja sen kuvaamiseen. 3D-kuvien avulla on helppo hahmottaa tilan tunnelma ja visuaalinen ilme muutosten jälkeen. Suunnitelman läpikäynnin yhteydessä näytän usein 3D-näkymiä suoraan mallinnusohjelmalla, mutta lopulliseen suunnitelmaan liitän kuvakaappauksia oleellisimmista kuvakulmista.

Seinäprojektio (julkisivupiirustus)

Seinäprojektio keittiöstä

Seinäprojektio eli julkisivupiirustus tehdään esimerkiksi keittiön tai kylpyhuoneen suunnittelun yhteydessä. Seinäprojektio tehdään muutettavilta seiniltä ja ne kuvaavat kiintokalusteiden mitat ja ulkonäön tai esimerkiksi kylpyhuoneessa laattojen ladonnan kiintokalusteiden lisäksi.

Mittapiirustukset kalusteista tai tekstiileistä

Täydennän sisustussuunnitelmadokumentteja tarpeen mukaan erillisillä kalusteiden tai tekstiilien mittapiirustuksilla, jos projekti sisältää esimerkiksi mittatilauskalusteita tai mittatilausverhoja. Mittapiirustus on myös hyödyllinen esimerkiksi erilaisten kiinteiden säilytysratkaisujen kuvaamisessa. Täydentävien mittapiirustusten avulla asiakas voi tilata kalusteen kalustetoimittajalta, puusepältä tai tekstiilit ompelijalta.

Mittapiirustus vaatekomerosta

Huonekortti (tuoteluettelo ja työohjeet)

Huonekortti täydentää edellä mainittuja piirustuksia ja on kooste kaikista käytettävistä tuotteista jokaisessa suunnitelman sisältämässä tilassa. Huonekortti sisältää tarkat tiedot esimerkiksi pintamateriaaleista, maalisävyistä, kalusteista, valaisimista, tekstiileistä, joten se on oivallinen hankintalista. Huonekortti kertoo missä kutakin tuotetta käytetään ja toimii siten myös työohjeena muutosten toteutuksen aikana.

Sisustussuunnitelman esittäminen

Kokoan sisustussuunnitelmasta esityksen, jonka käyn yhdessä asiakkaan kanssa läpi tietokoneella. Kirjaan asiakkaan kommentit suunnitelman läpikäynnin aikana ylös mahdollista jatkotyöstöä varten.

Huonekortti

Minulla on aina pintamateriaaleista ja tekstiileistä materiaali- ja värinäytteet mukana tukemassa suunnitelman läpikäyntiä.

Toimitan lopullisen suunnitelman asiakkaalle aina sähköisesti pdf-muodossa, mutta tarvittaessa myös paperille tulostettuna.

Käyn mielelläni suunnitelman läpi myös urakoitsijoiden tai muiden toteuttajien kanssa, jotta varmistetaan, että he saavat tarvittavat tiedot riittävällä tarkkuudella.

Suunnitelmadokumentit sisältävät aina yhteystietoni, jotta minuun voi olla yhteydessä myöhemmin, jos herää kysymyksiä.

Toivottavasti tämä selvensi sisustussuunnitelman sisältöä ja lopputuloksia.

Oliko tällainen informaatio hyödyllistä? Lähetä kommenttisi alle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *