Close

lokakuu 27, 2017

Blogi | Myyttejä sisustussuunnittelijan työstä

Sisustussuunnittelu

Onko sinulla mielikuva, että sisustussuunnittelijan työ on pääasiassa tyynyjen pöyhimistä ja kynttilöiden sytyttelyä?

Tämä oli hieman kärjistetty mielikuva, mutta olen viime aikoina yllättynyt useasti kuinka hämärän peitossa sisutussuunnittelijan työnkuva vaikuttaa olevan. Tulin hiljattain ”kaapista” alanvaihtoni kanssa ja uudesta ammatistani puhuttaessa törmään usein sivulauseissa käsitykseen, että sisustussuunnittelijan työ olisi sisustuskaupoissa pyörimistä ja yllätyksellisten sisustusmuutosten järjestämistä asiakkaille.

Myyttejä-sisustussuunnittelusta

Se on ymmärrettävää, sillä tällaisen käsityksen esimerkiksi television sisustusohjelmista helposti saa. Visuaaliset yksityiskohdat ovat helposti pääosassa.

Todellisuudessa sisustussuunnittelija tekee kokonaisvaltaista tilojen suunnittelua, joka ei rajoitu sisustusesineisiin ja ennen kaikkea asiakas ei osta mitään sokkona. Avaan hieman suunnittelijan työnkuvaa ja sen tavoitteita muutamalla esimerkillä.

Toimivat ja ergonomiset tilat

Sisustussuunnittelussa toki tähdätään visuaalisesti kauniiseen lopputulokseen, mutta sisustussuunnittelijan yksi tärkeimmistä tavoitteista on luoda käyttötarkoitukseen sopivia, toimivia, ergonomisia ja turvallisia tiloja. Tilan parannukset usein vaativat esimerkiksi huoneen mitoituksiin tehtäviä muutoksia, joka tarkoittaa purkamista ja uudelleenrakentamista. Muutoksia ei voida tehdä mielivaltaisesti, vaan suunnittelijan tulee selvittää minkälaisia muutoksia kyseiseen tilaan on sallittua tehdä. Tässä vaiheessa ollaan vielä varsin kaukana koristetyynyjen asettelusta.

Oikeat materiaali- ja värivalinnat

Tunnelmaan ja visuaaliseen ilmeeseen vaikuttaa suuresti myös tilassa käytetyt pintamateriaalit ja värimaailma. Pintaremontissa ei aina selvitä pelkällä maalauksella, vaan joudutaan myös purkamaan vanhat materiaalit ja korvaamaan ne uusilla. Eli jälleen puretaan ja rakennetaan uudelleen.

Lattioiden, seinien ja kattojen pintamateriaalien valikoima on nykyisin valtava, puhumattakaan maalien sävyvalikoimasta. Sisustussuunnittelija tuntee erilaiset materiaalit ja osaa poimia tuhansien joukosta juuri sopivat. Esimerkiksi kivannäköisten keraamisten laattojen valinta kylpyhuoneeseen voi vaikuttaa helpolta, mutta todellisuudessa valinta pelkän ulkonäön perusteella on riskialtista. Laatoissa on paljon eroja ja valinnassa täytyy ottaa huomioon niiden ominaisuudet, jotta tehdään kestäviä ratkaisuja. Ja tämä on esimerkki vain yhdestä pintamateriaalista.

Sisustussuunnittelija tuntee myös värit ja niiden vaikutukset tilan tunnelmaan. Hän tietää mitkä asiat vaikuttavat värien käyttäytymiseen erilaisissa olosuhteissa ja vältetään harha-askeleet niiden valinnassa.

Remontoimme kotimme täysin lattiasta kattoon muutama vuosi ennen sisustussuunnittelijan opintojani ja kunpa olisin tajunnut palkata ammattisuunnittelijan! Tein harha-askelia juurikin pintamateriaali- ja värivalinoissa. Seinien uudelleenmaalaaminen on varsin vaivatonta ja kohtuuhintaista, mutta esimerkiksi lattioiden uusiminen on jo kalliimpi operaatio. Muutamat valinnat harmittavat edelleen, mutta virheistä oppii.

Asiakkaannäköinen lopputulos

Sisustussuunnittelijan tärkein tavoite on luoda asiakkaan toiveita, tarpeita ja budjettia vastaava lopputulos. Suunnittelija on kiinnostunut asiakkaasta, hän kuuntelee herkällä korvalla ja osaa yhdistellä asiakkaan antamasta informaatiosta harmonisen kokonaisuuden. Ei siis superyllätyksiä, jotka paljastetaan sokkona paikalle talutettavalle asiakkaalle, vaan projektin aikana käydään vuoropuhelua ja asiakas toiveineen on kaiken keskiössä.

Jos asiakas pyytää minulta esimerkiksi konsultaatiota värimaailman valintaan, niin opastan häntä juuri siinä. En siis kaada seiniä, vaikka huomaisinkin, että muutoksilla tilasta saataisiin toimivampi, jos asiakkaalle se ei ole juuri sillä hetkellä ajankohtaista.

Luovin sujuvasti kauniiden sisustusliikkeiden ja pölyisten työmaiden välillä. Arvostan suunnitelmien toteuttajien näkökulmia ja keskustelen sujuvasti esimerkiksi viemäröinnin asettamista reunaehdoista LVI-asiantuntijan kanssa. Projektin loppupuolella olen innoissani myös niistä sisustustyynyistä. Tämä monipuolisuus tekeekin tästä ammatista niin mahtavan!

Sisustussuunnittelijan työ pitää sisällään myös paljon muuta, mutta jatkan niistä seuraavissa postauksissa. Jos suunnittelijan työnkuvasta heräsi vielä kysymyksiä, niin ota yhteyttä. Vastaan mielelläni kysymyksiin.

Löydät lisätietoja palveluistani myös täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *