Sisustussuunnittelija | Palvelut yrityksille

Sisustussuunnittelija | Palvelut yrityksille
Tarvitseeko yrityksesi edustavammat ja liiketoimintaa parhaiten tukevat tilat?

Edustavat tilat kohottavat yrityskuvaa ja voivat jopa edesauttaa parhaiden osaajien rekrytoinnissa. Viihtyisä työympäristö lisää henkilöstön viihtyvyyttä ja hyvinvointia. Toimivat tilaratkaisut tukevat liiketoimintaa ja saavat asiakkaat palaamaan.
Autan sekä pienissä että suurissa suunnitteluprojekteissa.
Olen mielelläni mukana alusta saakka toimitilan konseptoinnissa ja kokonaisvaltaisessa tila- ja sisustussuunnittelussa. Jos isommille muutoksille ei juuri nyt ole tarvetta, niin projekti voi sisältää esimerkiksi yksittäisen aula- tai neuvottelutilan sisustussuunnittelun.
Suunnittelemiani kohteita ovat mm. eri alojen yritysten toimistot, aulatilat, henkilöstön taukotilat, musiikkistudio, museokahvila ja neuvottelutiloja.
Tilasuunnittelu
Toimivat tilat tekevät arjesta sujuvampaa, joten tilasuunnittelu kannattaa miettiä viimeisen päälle ennen uuden toimitilan käyttöönottoa.
Autan etsimään yrityksesi liiketoimintaa parhaiten palvelevat tilaratkaisut ja muokkaamaan pohjapiirustuksen mahdollisimman toimivaksi.
Pintamateriaalisuunnittelu
Autan valitsemaan yrityksesi brändiin ja yritysilmeeseen sopivan väri- ja pintamateriaalikokonaisuuden. Ammattilaisen avulla saat myös uusia ideoita, joita et itse tulisi ajatelleeksi.
Jokaiseen tilaan valitaan juuri sopivat pintamateriaalit. Ne voivat olla maalipintaa, tapettia, parkettia, sisustuspaneelia, keraamisia laattoja, kokolattiamattoa, rimoituksia jne. Pintamateriaaleilla voidaan parantaa myös tilojen akustiikkaa.
Valaistussuunnittelu
Valaistussuunnittelussa huomioin liiketoiminnan yksilölliset tarpeet ja muun sisustuksen, jotta kokonaisuudesta tulee muunneltava ja harmoninen.
Valaistussuuunnittelu pitää sisällään kiinto- ja irtovalaisinten sijainnin määrittelyn ja valaisinten valinnan.
Irtokalustesuunnittelu
Uuteen toimitilaan halutaan usein uusia myös irtokalusteet ja -valaisimet. Etsin yritysilmeeseen sopivat kalusteet kaikkiin tiloihin. Autan tarvittaessa myös olemassa olevien kalusteiden uudelleenverhoilussa. Etsin tarvittaessa myös persoonallisia sisustuselementtejä, kuten tauluja ja muuta taidetta, joilla saa luotua näyttäviä wow-efektejä. Akustiikka huomioidaan myös irtokalustesuunnittelussa.
Lopputuloksena syntyy pohjapiirustus, johon merkitään irtokalusteet ja -valaisimet sekä huonekortti tuotetietoineen ja hankintapaikkoineen. Autan mielelläni myös tilausten teossa.
Tekstiilisuunnittelu
Tekstiileillä voidaan parantaa akustiikkaa ja tuoda tilaan persoonallista ilmettä. Tekstiilisuunnitteluun kuuluu verhot, matot, koristetyynyt ja muut tekstiilisomisteet.
Autan tarvittaessa myös mittatilausverhojen ja muiden tekstiilien teettämisessä.
Lisätietoja
Ota yhteyttä, jos kaipaat apua yrityksen tila- tai sisustussuunnitteluun.
Sisustussuunnittelun hinnoittelusta löydät lisätietoja täältä.
Olen suunnitellut lukuisia erilaisia kohteita ja porfolioni on esillä esimerkiksi Pinterestissä. Klikkaa tästä ja pääset näkemään kuvia erilaisista toteutuksista.
Sisustussuunnittelija | Palvelut yrityksille
Sisustussuunnittelija Kaisa Kallatsa | Sisustussuunnittelu | Helsinki | Espoo | Vantaa | Uusimaa